FIND A LITTLE TREASURE




Yksi joululahjoistani oli laatikon sisällä, jonka sisus on kuin tapetilla sivelty. Siinä on pieniä lintuja ja pieni teksti pohjassa, jossa kehotetaan löytämään oma pieni sisäinen aarteensa, noin niin kuin vapaan ajattelijan vapaana käännöksenä. Tässä tapauksessa siis pelkkä laatikko on melkein yhtä ihana kuin itse lahjakin, pipo ja sukat :)

Mitäpäs jos elämän tarkoitus onkin etsiä aarteita? Joko konkreettisia tai sitten niitä omassa mielessä tapahtuvia pieniä juttuja ja oivalluksia?

En ollenkaan kiistä, etteikö olisi ihan kauhean hauskaa olla oikea aarteenmetsästäjä-arkeologi, sellainen just kuin Harrison Ford elokuvissa sai olla. Mutta sellaista menoa on turha odottaa, vaikka kuinka toiveiden ajattelisi toteutuvan, joten ottakaamme ihan suoraan niitä pienempiä. Josta puheen ollen, olen vakaasti harkinnut hankkivani metallinpaljastimen! Melkein tänään jo lähdin sitä ostamaan, mutta ihanliianturhaanjoskusviisas mieheni sanoi, että hei, siellä on maa jäässä, ei siellä voi nyt kaivaa. No joooo.... mut haittaaks se jos jotain haluu... Eli siis varmaan lähipäivinä käyn jonkun halvan tempaisemassa ja sitten alan etsiä!

Rautanauloja, sanoi tyttäreni... Juu, juu, niitä varmaan, mutta ei saa lannistaa, mitä jos löytyisikin ihan muutaman miljoonan aarre muinaisten merirosvojen kätkemänä juuri minun pienelle maatilkulleni tänne kauas kylmään pohjoiseen...?

Mutta tosissaan, ajatuksena hauskaa. Voihan sieltä joku vanha nappi tai jopa vanha penni löytyä, ihan mieluusti kokeilen pelkästä ajatuksen ilosta nyt kun tämän jutun keksin. Ja mistä sen keksin? Jep jep, just sellaisesta tuhkimotarinasta, jossa yks kaveri Britanniassa löysi pellolta hyvin laajan ja kalliin aarteen.

No en minä tosissani ole - ainakaan enempää kuin 5 prosenttisesti, tai 10.... :)

Sillä kaikkein tärkeintä on, että löytyisi se oma rauha, luottavainen mieli, joka ei horjuisi missään eikä koskaan. Vaikka mitä tapahtuisi. Itse asiassa minulla sellainen onkin, mutta joku toinen puoli joskus vaan pyrkii esiin horjuttamaan luottoani. Niin meille usein tapahtuu. Ihmisille.

Sisäinen rauha, se on se todellinen aarre.

Silti aion hankkia metallinpaljastimen.




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

PAPPAN TYTTÖ

Kuva
Työpöytääni vasten nojaa kissakortti, jonka löysin isäni kätköistä. Siinä kellertävä kissanpoika katsoo jotakin kohdetta oikealla sivullaan. Kortin on lähettänyt äitini isä äidilleni toiselle paikkakunnalle, jossa äitini asui ollessaan naimisissa isäni kanssa. Kortin päiväyksestä näkee, että minäkin olen ollut silloin jo olemassa. Pappa on lopettanut kortin lyhyen tekstin sanoihin: "No voidaan hyvin taas vaan". Noiden sanojen jälkeen on tapahtunut paljon, eikä edellä mainituista ihmisistä enää kukaan ole elossa. Ehkä he nyt voivat hyvin taas - kaikki yhdessä. Alla äitini hautajaisissa pitämäni muistopuhe, josta olen poistanut nimet ja paikkakunnat: Äitini Hän oli kujeileva, hassutteleva, hauska ihminen. Olen iloinen, että juuri hän oli Äitini. Hänen lapsuudesta kerrotuista tarinoista tulee mieleen ensimmäisenä se, miten hän narutti yhtä  naapurin tätiä, jonka hän oli tiennyt ymmärtävän huumoria. Äiti oli leikannut aikakausilehdestä koko sivun
Lue lisää

Tavallinen vaan

Etten jotten sanoisi, että tässä Keko Salatan biisissä se tulee, oman ajatusmaailmani peruskuva monin tavoin. Ei niin, että olisin toisten ihmisten ihailema julkkis tai sitä edes omalla ruohonjuuritasollani olevien keskuudessa, mutta ehkä tämä on hyvä herätys omalle sisäiselle persoonalleni, joka sanoo saman ihmisen sydämelle, että olet sä paljon kestänyt ja läpi mennyt, mut hyvin sä vedät ja parhaasi teet, mene asioiden yli ja jatka eteenpäin.   Mutta lopulta: "Mut odotat vaan aina jotain ikonista settii Mä oon hei ihan tavis vaan en samaistu Jumalaan"   Niin. En ole mitään suurempaa kuin kukaan muukaan. En sen ihmeempää kuin tavallinen vaan. Omine polkuineni. Oikeastaan en ole koskaan muuta kuvitellutkaan olevani kuin tavallinen vaan, mutta viime vuoden läpikäyneenä (plus edellisten 49 vuodenkin vastoinkäymiset pohjalla) jäin kai oman pääni sisällä kiinni siihen, että olen ajatellut voittavani surkeuskisat. Mutta hei, en ole voittanut - elän ja voin hyvin ja to
Lue lisää

Kuka ymmärtäisi minua?

Tässä illalla kävin keskusteluja mieheni kanssa, ja lopputulos niistä keskusteluista usein on aina ollut se, etten minä ymmärrä häntä, eikä hän minua, pyörittelemme lauseita, lopulta hän maaten petissä ja minä joko seisoen siinä vieressä tai istuen laidalla, ja sitten kun en enää kestä, poistun ja laitan makuuhuoneen oven kiinni ja pyörin hermostuneena ympäriinsä kyynelten kurkistaessa laitojen yli. Entisessä elämässä kasasin kiukkua jonkun aikaa ja avasin oven taas ja menin setvimään tilannetta, ensin rauhallisesti, mutta lopulta huutaen. Niin se meni. Kauhean usein. Nytkin suljin oven ja jätin hänet sinne nukahtamaan television katseluun. Mutta en huutanut, enkä kasaa tässä sitä kiukkua. Vähän kurja olo on kyllä ja melkein itkettää. En ole varma mikä itkettää. Se, ettei hän ymmärrä juuri nyt, se miten hän ajattelee vaikka omasta mielestäni asiat ovat ihan toisinpäin, vaiko se, ettei hänen kanssaan ole oikein koskaan voinut keskustella. Ja miten paljon mieltäni painaakaan viime
Lue lisää