WALLALLAn Elämänpolku - ajatuksia siitä ja muusta

Mitä ihmiset saavuttavat sillä, että haluavat sorsia jotakuta toista ihmistä ja kerätä oman itsensä ympärille joukon kannattajia istumaan eri pöytään kahvilla, tai eivät tervehdi aamulla toisiaan? Mitä he saavat siitä ja miksi he tekevät niin? Keittiöpsykologi tässä sanoo, että heillä on huono itsetunto (kelläpä ei olisi) ja he suuntaavat sen tuolla lailla, saavat siitä itsetuntonsa kohoamaan kun toimivat kimpassa toisten samoin ajattelevien kanssa. Vanha kunnon "tehdään niin kuin muut" ja "kuljetaan johtajan perässä" on siis voimissaan joillain tasoilla täällä meidän kotomaassammekin ja arkielämässä, vaikka tuollainen käytös kuulostaa toki erään Korean maan kansalaisten elämältä suhteessa viisaaseen ja kaiken tietävään hallitsijaan.   Minä en vaan ymmärrä. Olin jo nostamassa takamustani ylös ja menossa sanomaan toisen pöydän rouvasväelle, että jos pyydetään kahville, niin se lähinnä tarkoittaa kyllä samaan pöytään tulemista, eikä tyhjän salin toiseen päähän a

Tässä illalla kävin keskusteluja mieheni kanssa, ja lopputulos niistä keskusteluista usein on aina ollut se, etten minä ymmärrä häntä, eikä hän minua, pyörittelemme lauseita, lopulta hän maaten petissä ja minä joko seisoen siinä vieressä tai istuen laidalla, ja sitten kun en enää kestä, poistun ja laitan makuuhuoneen oven kiinni ja pyörin hermostuneena ympäriinsä kyynelten kurkistaessa laitojen yli. Entisessä elämässä kasasin kiukkua jonkun aikaa ja avasin oven taas ja menin setvimään tilannetta, ensin rauhallisesti, mutta lopulta huutaen. Niin se meni. Kauhean usein. Nytkin suljin oven ja jätin hänet sinne nukahtamaan television katseluun. Mutta en huutanut, enkä kasaa tässä sitä kiukkua. Vähän kurja olo on kyllä ja melkein itkettää. En ole varma mikä itkettää. Se, ettei hän ymmärrä juuri nyt, se miten hän ajattelee vaikka omasta mielestäni asiat ovat ihan toisinpäin, vaiko se, ettei hänen kanssaan ole oikein koskaan voinut keskustella. Ja miten paljon mieltäni painaakaan viime

Nyt tässä illalla on tapahtunut pieniä vahinkoja, kuten ettei kokeilemani videotervehdys tähän blogiin onnistunut. Sen sijaan onnistuin tuhoamaan sen lisäksi myös edellisen kirjoitukseni, voi voi ja anteeksi... Ja vähän aikaa sitten satutin sormeni ja jouduin painelemaan kauan, ennen kuin veren tulo lakkasi. Pitää varmaan mennä nukkumaan, ettei ehdi tapahtua lisää vahinkoja enää tänään... Olisin halunnut kokeilla sitä videojuttua siinä mielessä, että lörpöttelin eri aiheista pieniä tarinoita kolme kertaa, sellaista vapaamuotoista juttelua, mutta en kuvannut itseäni vaan maisemaa jossa olin. Sellaisessa jutussa saa luonnollisesti ilmaistua paljon enemmän kuin tässä kirjallisessa. Mutta ei siitä sitten tullut mitään blogiin asti, sillä ne eivät lähteneet pyörimään. En siis osannut, sitä se suomeksi tarkoittaa. Juttelin niissä mm. siitä, miten kivaa on, kun tukka alkaa kasvaa taas. Nyt se sellainen sentin pituinen, mutta en tiedä missä kohtaa pokka antaa periksi alkaa sit