Se vuosi
Äiti ei pärjännyt ilman voileipämargariinia sinä iltana sitten mitenkään. Soitti illalla, että se on loppu ja minun pitäisin tuoda lisää. Sanoin, että tulemme parin päivän päästä (viikonloppuna) ja tuomme sitä silloin kuten kaikkea muutakin ruokaa, joita hän tarvitsee. Että pärjäät kyllä pari päivää ilmankin. Mutta ei, ei se käynyt, ei hän pärjännyt, sitä margariinia piti saada saman tien, samana iltana, hän oikein huusi puhelimeen. Joten mieli täynnä itkunsekaista kiukkua ja väsymystä lähdin kaupan kautta ajamaan 40 km suuntaansa ja viemään sitä hänelle. Siellä hän istui yksin keinutuolissa, viltti jalkojen päällä, kasvot, kädet ja koko muukin keho kutistuneena ja liian ryppyisenä. Oli sellainen minkälainen hän niinä aikoina oli. Hänen oli hankalaa liikkua, mikään ei häntä kiinnostanut eikä hän tehnyt mitään muuta kuin söi vähän, nukkui, kävi vessassa ja lopun aikaa istui keinutuolissa katsellen merelle. Radio oli aina päällä, sellaisella kanavalla, jossa oli jonkinlai